F-Rallisarja

Uutiset

Huikea määrä osanottajia JMK Ralliin!


21.02.2018

F-rallisarjan toinen osakilpailu JMK Ralli keräsi todella mahtavan määrän osallistujia. Määräaikaan mennessä kisaan ilmoittautui peräti 261 autokuntaa lauantaina 3.3.2018 Jämsässä ajettavaan ralliin.

 

Kilpailunjohtaja Jussi Pummila ovat joukkoineen tehneet kilpailun eteen huimasti töitä. He ovat markkinoineet ja hankkineet Suomen MM-ralleistakin tutut tiet erikoiskokeiksi, Ouninpohja, Ehikki, Vaheri, Kaipolanvuori ja Saalahti. Palkintona oli ennätysmäärä osanottajia kilpailuun.

– Kiitos ja kumarrus teille kaikille 261 ilmoittautuneelle, jotka olette tekemässä kaikkien aikojen parasta talvirallia Jämsän leveysasteelle, kiitteli Pummila ja kertoi samalla tunnelmista tiistai-iltana AUK Jämsän Äijien kerhotiloissa, heikompia alkoi jo pyörryttää, kun 200 meni rikki. Karskimmatkin rupesivat haukkomaan henkeään 230 kohdalla, mutta kun saldona KITI:ssä oli 261, menimme sanattomaksi. Sitä ei varmaan ole koskaan vielä tapahtunut tämän porukan tekemisissä.

 

 

  Kilpailunjohtaja Jussi Pummila oli seuraamassa kesäkuussa 2017 Toivakka-rallia.

  Silloin suunniteltiin jo tiukasti maaliskuun 2018 JMK-rallia ja hyvä niin.

 

Vaikka Jämsän Äijät olivat varustautuneet peräti 260 kilpailijakuntaa, niin aivan niin suurta määrää ei sentään odotettu.

– Nyt on arvioitava muutama asia uudelleen. Kisa/huoltoalueelle tarvitaan lisää tilaa ja se onnistuu. Myös trailerialue pitää vaihtaa hieman suuremmaksi. Myös turvatoimiin tulee pikkusatsauksia lisää mm. pari ambulanssia varmuuden ja turvallisuuden maksimoinniksi, selvitti Pummila.

 

Ralli alkaa lauantaina 3.3.2018 klo 11.01 Jämsän Äijien aukiolta (osoite, Jämsän Äijien aukio, 42100 JÄMSÄ). Kilpailukeskuksena toimii Paunun koulu (os. Paununkatu 1, Jämsä), minne kilpailijat saapuvat maaliin noin klo 17 tienoilla.

Reittikartan saat osoitteesta: https://www.aukjamsanaijat.fi/jmk2018/. Lippurannekkeita on myynnistä erikoiskokeiden varrella. Vain kymmenen (10) euroa maksavalla rannekkeella pääsee jokaiselle erikoiskokeelle. Rannekkeen voi ostaa myös Neste Jämsän Portista tai kilpailukeskuksesta, joista paikoista on myös mahdollisuus ostaa kartan paperiversio.

 

 

 

Seuraa rallin ennakkotiedotusta

https://www.aukjamsanaijat.fi/jmk2018/

http://www.f-rallisarja.fi/

 

facesta

JMK Ralli 2018 https://www.facebook.com/events/453944754973353/

AUK Jämsän Äijät https://www.facebook.com/AUKJamsanAijatry/

F-rallisarja: https://www.facebook.com/frallisarja/

 

Kuva: Jämsän Äijien aukiolla oli tunnelmaa jo pari vuotta sitten. Eiköhän nyt pistetä paremmaksi. (Kuva Jussi Hannula).


Takaisin uutisiin