F-Rallisarja

Uutiset

JMK Ralli soraa, jäätä, vain lumi puuttui


01.03.2020

Jarkko Ojala ylsi kisan kakkoseksi, vaikka vaihdelaatikko oli melkein kaput maalissa. (Kuva Marko Kyöstilä).

 

Reilu 15 asteen pakkanen toivotti kilpailijat tervetulleiksi F-rallisarjan 2.osakilpailuun JMK-ralliin karkauspäivänä. Yleensä niin lumisessa Jämsässä ei juuri lunta nähnyt kuin Himoksen rinteillä. Suurin osa reitistä oli sorapintainen, mutta kovaksi jäätynyt. Renkaat joutuivat koville ja etukäteen oli kova huoli myös pölystä, mikä ei lopulta muutamaa tapausta lukuun ottamatta muuttanut sijoituksia.

 

Joonas Lindroos oli yhtä ylivoimainen.

– Haastavat olosuhteet olivat Jämsässäkin, mutta hieno päivä siitä tuli. Suurin murhe oli aamun turvatarkastus, kun jouduttiin tulemaan narun nokassa, Lindroos selvitti.

Komean kisan ajanut Jarkko Ojala nousi kakkoseksi ennen Anssi Valkosta. Kun Juha Paavilainen kiristi neljänneksi, niin Bemarit juhlivat neloisvoittoa.

Viidenneksi ja pikkuluokan voittoon ajoi Toni Jalava.

Pistetilanne: 1) Lindroos 60, 2) Jaakko Ollikkala 44, 3) Jalava 41, 4) Markus Hellström 37, 5) Mika Rantasalo 34

 

Juha Koljonen ratkaisi voiton nelospätkällä. (Kuva Marko Kyöstilä).

 

Koljoselle kauden toinen voitto

Lindroosin tapaan nelivetoisten luokassa saatiin tuplavoittaja, kun Juha Koljonen vei voiton 11,9 sekunnin erolla toistamiseen kakkoseksi ajaneeseen Pekka Karjalaiseen. Kolmas oli hallitseva mestari Jari Puntanen.

– Päätettiin hyökätä tauon jälkeen ja onneksi hyökättiinkin, sillä toinen eturengas tyhjeni päätöspätkällä ja päästiin juuri ja juuri maaliin, Koljonen huokaisi.

Pistetilanne: 1) Koljonen 40, 2) Karjalainen 36, 3) Puntanen 16, 4) Jarmo Honkanen 16, 5) Timo Partanen 14

 

Marko Häkkinen oli nopein jokaisella pätkällä, silti voittomarginaali oli vain 6,2 sekuntia. (Kuva Marko Kyöstilä).

 

Yleinen Häkkiselle

Avauskisassa epäonnistunut Marko Häkkinen korjasi erehdyksen ja ajoi yleiseen luokkaan pohjat kaikille neljälle pätkälle. Silti toistamiseen kakkoseksi ajanut Juha-Pekka Suuronen jäi vain 6,2 sekuntia. Kolmas oli ison luokan voittaja Petri Pousi ennen Markku Artjokea.

– Olipa tiukkaa sekuntitaistelua loppuun saakka ja onneksi menestys tällä kertaa kääntyi eduksemme. Vaikeaa oli pidon kanssa, tyytyväinen Häkkinen maalissa sanaili.

Pistetilanne: 1) Suuronen 54, 2) Juha Högström 47, 3) Pousi 44, 4) Ville Puumala 41, 5) Häkkinen 37

 

Kai Mäkelältä loppu edellisessä kisassa bensa, nyt ei. Senioreiden kakkonen. (Kuva Marko Kyöstilä).

 

Kytölä palasi käskijäksi senioreissa

Seitsemän kertainen seniorimestari otti paikkansa sarjaykkösenä ajamalla voiton 42,6 sekunnin erolla avauskisassa keskeyttäneeseen Kai Mäkelää, joka voitti pikkuluokan. Kolmas oli Jari Nurminen ennen tänä vuonna 72 vuotta täyttävää Jarmo ”Pappa” Mustosta, joka kuittasi kolmanneksi parhaat pisteet.

– Onhan tästä hyvä jatkaa kesää kohti. Keli oli raaka renkaille, mutta selvittiin tänään ilman myöhästymisiä, naurahti Kytölä.

Pistetilanne: 1) Kytölä 58, 2) Lasse Hirvijärvi 47, 3) Mustonen 42, 4) Henri Tuomisto 40, 5) Esa Kohtamäki 36

 

Olihan sitä luntakin, mutta ei tullut tällä kertaa Juuso Jorvalan tupaan, vaan tuli voitto. (Kuva Marko Kyöstilä).

 

Jorvala onnistui vihdoin

Juuso Jorvalan karmea epäonnen putki katkesi vihdoin. Jo viime kisassa Jorvala oli avauskisan nopein. Tällä kertaa auto kesti loppuun saakka ja nuorukainen ajoi voittoon 27,5 sekunnin erolla avauskisan ykköseen Tomi Huttuseen. Kolmas ja ison luokan paras oli Markus Mäkitalo ennen Roope Uuraista.

– Kyllähän tämä tuntuu tosi hyvältä pitkän tekniikkamurheputken jälkeen. Hieno oli kisa ja hienoa saada pistetili auki, Jorvala nautiskeli.

Pistetilanne: 1) Huttunen 57, 2) Esa Hutri 45, 3) Uurainen 39, 4) Jorvala 30, 5) Kim Norrkniivilä 29

 

Jorvalalle myös Tulokas-Cupin voitto

Jorvala oli ylivoimainen myös Tulokas-Cupissa, sillä toiseksi ajanut Vili Liukkonen jäi reilun minuutin.

Pistetilanne: 1) Norrkniivilä 15. 2) Mikko Vahanne 15, 3) Jorvala 10, 4) Jaakko Lahtinen 10, 5) Liukkonen 9

 

Voiton voi ajaa tasa-ajallakin kakkosen kanssa, jos vain on ensiksi nopein. Kim Santala F-Rally Trophy voittaja. (Kuva Marko Kyöstilä).

 

Santala ja Koskela tasa-aikaa F-Rally Trophyssa

VW Polo-kuskit Kim Santala ja Toni Koskela ottivat tiukan matsin voitosta. Maalissa kaksikko oli tasa-ajalla, mutta voittajaksi leivottiin Santala, sillä hän oli avauspätkällä 0,9 sekuntia Koskelaa nopeampi. Kolmanneksi ajoi Kangasniemellä voittanut Jani Laaksonen. V1600-luokan voitti jälleen Sami Vepsä.

– Todella hieno kisa ja kokemus. En ole koskaan ennen ajanut piikkipyörillä soralla, kyllä tykkäsin, Santala fiilisteli.

Pistetilanne: 1) Laaksonen 27,78, 2) Koskela 26,66, 3) Vepsä 23,33, 4) Riku Rantasalo 18,89, 5) Santala 16,67

 

Seuraava F-rallisarjaa ajetaan 6.6. Orimattilassa


Takaisin uutisiin