F-Rallisarja

Uutiset

Janne Hakulinen lähtee ajamaan nuotista


07.11.2017

Mikkeliläistynyt Rantasalmen kasvatti Janne Hakulinen oli tällä kaudella tauon jälkeen hakemassa tuntumaa sarja-ajamiseen.

– Tulevalle kaudelle lähdetään hakemaan nuottikokemusta ja tietysti pisteitä joka kisasta, vahvistaa Mikkelin UA:ta edustava Janne.

 

– Olen toisen polven autourheilija. Kun koppa-ikäisenä minut raahattiin jokkiskisoihin mukaan, niin ei kai voi muuta olettaa kuin, että joko ajautuu autourheiluun mukaan tai sitten sitä vihaa, selvitti korjaamotyönjohtajana elantonsa ansaitseva 31 vuotias Janne.

 


 

 Hakulinen helmikuussa Heinolassa. (Marko Kyöstilä) 

 

Ensimmäisen kerran Janne osallistui F-Cupiin jo 2005 B-junnuissa.

– Ainoa kisa, jossa taidettiin päästä maaliin asti, oli Nuutajärven Lasi-ralli. Olimme silloin yleiskilpailun viides ja luokan kolmas. B-junnujen yleiskisan vei silloin Salmisen Tero, muisteli Janne ja jatkoi, kun sitten palasin tänä vuonna sama homma. Päästiin maaliin vain yhden kerran. Tuli vielä mieleen siitä Lasi-rallista. Melkoinen taistelu oli siinäkin. Ihme kun päästiin maalin, kun Corsasta puuttui kaksi vaihdetta.

 

– Nyt kun oli mahdollisuus ajaa nuotista, valitsin tietenkin F-rallisarjan. SM-sarja on tässä vaiheessa liian kallis kiertää, vaikka kalusto olisi mahdollistanut myös sen, perusteli Janne valintaansa.

 

Janne lähettää terveisiä kilpailijoille.

– Sarjan kehittämisen eteen tehty paljon töitä, nyt paras kiitos kilpailijoilta olisi ilmoittautua sarjaan. Nyt ei pitäisi jäädä luokan puutteesta kiinni kun mahdollisuus ajaa nuotista tai ilman. Haluaisin myös haastaa vaikka naapurikylän miehen ja junnumestarin Kalle Asikaisen. Kalle tule mukaan nuottisarjaan!

 

Janne menoa vauhdittaa:

Rantasalmen Lehti, Auto-Kilta, Kuus-Hukkala, Linna-Rengas, tireshop.fi, Automaalaamo T. Haapiainen, tarvishop.fi, Visulahti, Mikkelin Urheiluautoilijat.

 

Pääkuva: Hieman hyppää kärsälleen Clio Ruuhimäellä. (Toivakka-ralli 2017, Marko Kyöstilä)


Takaisin uutisiin