F-Rallisarja

Uutiset

Lindroos Mynämäelle mestaruus tavoitteenaan


02.10.2020

Komeasti kulki Joonas Lindroosin kenraali Kuhmoisten maisemissa. (Kuva Timo Honkala)

 

Kun kuljettajalla on vino pino SM-mitaleita, voisi luulla, ettei F-Rallisarjan voiton tavoittelu tuntuisi miltään, mutta niinhän asia ei tietenkään ole. Toki, kokemus tuo hommaan kuitenkin tietyn rentouden.

 

Kilpailun nuotitusta edeltävänä iltana 35-vuotias maanrakennusalan yrittäjä Joonas Lindroos Jämsästä on vielä työvaatteet päällänsä, toki valmistautumassa hiljalleen työmaalta kotia kohti, sekä aikaisin aamusta kohti Mynämäkeä ja kilpailun nuotitusta.

- On noita latuja varmaan joskus tullut ajettua jossain Turun SM:issä, eikös se Seijainen ainakin ole melkein aina jossain muodossa mukana, aprikoi Lindroos kysymykseen onko Mynämäen seutu kuinka tuttua.

 

 Mukavaa olla voittajana oman seuran kisan maalissa Kuhmoisten satamassa.

 Lindroosin mieli tekee myös, olla ykkönen päätöskisassa Mynämäellä. (Kuva Jani Seppälä)

 

Kauden kolmesta aiemmasta osakilpailusta on kaikista tullut korkeimmat sarjapisteet, silti mestaruus ei ole täysin pöytäkirjoihin nuijittu. Jos Samuli Nevä voittaa kilpailun, on Lindroosin oltava toinen.

- Onhan tämä silleen hieman raakaa että neljästä kisasta kolme lasketaan mukaan ja kolmella voitolla voit vielä hävitä. Yksi voitto lentää ikäänkuin roskiin, se on vähän sitten makuasia että onko voiton merkitys liian pieni vai sopiva. Meille olisi käynyt oikein mainiosti että loppupisteisiin lasketaan kaikki kisat. Kausi kun on sujunut niin hyvin tähän asti. Riittäähän tässä nyt ainakin jännitettävää, naureskelee hyväntuulinen Joonas rennosti.

 

Ajotuntumaa Joonas Lindroos ja kartanlukija Jouni Lampinen hakivat viikkoa aiemmin, lähes kotinurkalta Kuhmoisten Sora -rallista, jossa kaksikko kiidätti BMW M3:n voittoon.

- Hyvin toimi lähikisa testinä, kaikki toimi ukkoja myöten hyvin ja ei tässä ollut muuta ohjelmaa välillä kuin kilpuriin öljyt vaihtaa ennen Rantarallia.

Siis pesu ja vahaus? 

- Just niin, suunnilleen noilla sanoilla Bemarin hankintaan houkutellaan, ei tarvi kuin ajaa, intoutuu Joonas aiheesta ja jatkaa, - Kyllä se vaan näissäkin oikeasti tuppaa puuhaa piisaamaan.

-Rantaralliin lähdetään luottavaisin mielin, mestaruus mielessä, lapikasta lattiaan ja toivotaan että ajamalla saadaan hommat ratkoa ettei kellekään osu mitään masentavia markan vikoja riesaksi, sanoo Lindroos lopuksi.

 

Huomioitavaa on, että hopea on varma. Tämän myötä mitalisijojen varmistelua ei tarvitse stressata vaan saalis on joko kultaa tai hopeaa, näistä toinen voi pahimmillaan maistua alpakalta.

 

Lue tästä ralli-info


Takaisin uutisiin