F-Rallisarja

Uutiset

Mikko Tujamola piti parikymmenen vuoden tauon sarjassa


13.12.2017

Tujamolan Mikko ajoi vuonna 1998 B-junnujen Cupia, josta hänellä oli kahdentyyppisiä muistoja ja miksei useampikin.

– Lempäälän osakilpailussa ajoi ulos kolmasti, joista kaksi päättyi kaatoon, onneksi eri pätkillä. (ps. kuvaaja Marko Kyöstilä muisteli että, kun autoa nostettiin toisen kerran pyörilleen, joku huuteli, älkää antako enää jatkaa, kun ei pysy tolpillaan). Toinen mukava ilmoitus oli, kun Laihialta soitettiin viikon kisan jälkeen, että voitin yleiskilpailun, naureskeli Tujamola.

 

Mikolla on läheinen suhde Cupiin. 

– Isä on ollut mukana moottoriurheilussa jo 60-luvulta alkaen. Hän oli mukana AKK:n toiminnassa ja sekä valiokunnissa. Isä myös harrasti autourheilua ajaen kisoja 60 - 80-luvulla. Veren perintönä ja elämäntapana tämä on kulkenut minunkin matkassa. Olen nähnyt myös F-ryhmän synnyn hyvin vierestä. Isäni oli yksi luokan luojista ja ideoijista ja ajoi sen AKK:ssa maaliin, selvitti Mikko.

 

 Mikko vauhdissa Mikkelin SM-Vaakunassa 2013 (Marko Kyöstilä)  

 

Tällä hetkellä Mikko toimii Carrot Oy:llä aluejohtajana Itä- ja Keski-Suomessa. Henkilöstövuokrausyritys Carrot Oy:hän omistaa itsekin tunnettu autourheilija vuoden 2003 F-Cupin mestari Jukka Hiltunen. 45-vuotias Mikko asustelee Kuopiossa ja edustaa Kuopion UA:ta.

– Ajettiin muuten kumpikin juuri sen vuoden (1998) Cupissa B-junnuissa, muisteli Mikko ja jatkoi, jäin pisteittä avauskisassa, mutta nousin kärjen tuntumaan uudelleen voittamalla kaksi kertaa luokkani. Mutta yllä mainittujen kaatojen jälkeen rahat loppuivat ja viimeinen osakilpailu jäi ajamatta. Jäin lopulta Cupissa sijalla 10. Jukka oli neljäs. Lehtolan Timo voitti, Hattusen Marko oli kakkonen ja kolmas Timo Mäenpää. Jukan jälkeen oli mm. Tom Österman ja Erno Randelin.

 

 

 

Mitkä Mikko on tavoitteesi F-rallisarjassa tulevalla kaudella?

– Ajan N-ryhmän Fiestalla, joten en suuria menestyspaineita ota. Tärkeintä minulle olen mukana ja pääsen fiilistelemään. Pitkästä aikaa mukava nähdä kavereita, joista osa oli jo mukana 1998 tai aiemmin, myös tuttuja järjestöpuolen ihmisiä pääsee moikkaamaan ja kiittämään kisan järjestelyistä. Toivottavasti joku muukin 1998 B-junnuista lähtisi mukaan. Fiesta, jolla ajan, on Kankkusen Jukan. Jukka itse lähtee Kit-Car Fiestalla. Siirryn nelivetoluokkaan loppukaudesta, jos löydän sopivan auton (Mitsu Evo). Päätavoitteeni on kuitenkin ensi vuonna jääradan Super Car ja Future-Cup.

 

Mikon vauhdin takaavat myös:

Dynamo, Kuopion Tapetti ja Väri, Simetek Oy, Carrot Oy

 

Pääkuva: Mikko Tujamola on harvakseltaan nähty ralleissa. Tässä kuva Vaakuna SM-rallista vuodelta 2013 (Marko Kyöstilä).


Takaisin uutisiin