F-Rallisarja

Uutiset

Pistelasku puhuttaa
28.01.2016

Kilpailijat ovat olleet ihmeissään sarjan pistelaskusta ja harmistuneita luokkien yhdistämisestä. Lauseke luokkien yhdistämisestä oli suunnitelluissa F-Cupin vuoden 2016 säännöissä, josta se siirtyi suoraan F-rallisarjan sääntöihin. Olettamus oli, että sarjaan tulisi enemmän kilpailijoita. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja nyt tuo sääntö suosii ennen kaikkea isoa luokkaa.

 

Miten toimitaan

Nyt toimitaan voimassa olevan säännön mukaan. Tämä tarkoittaa, että vajaa luokka siirretään ylempään luokkaan pienimmästä alkaen. Jos tämä luokka, mihin alempi on liitetty, täyttää yhdeksän auton kriiterin, yhdistäminen loppuu siihen. Ylintä eli isoa luokkaa ei voi missään tilanteessa yhdistää. Näin toimitaan, vaikka se tuntuukin kohtuuttomalta ns. pikku- ja väliluokan kilpailijoita kohtaan. Kilpailija tarkoittaa lähtöön oikeutettuja kilpailijoita.

 

Luokkapisteet tulivat pistelaskuun aikanaan sen takia, että pikkuluokkaa haluttiin suojella. Nyt vain kävi toisin.

 

Käytännössä

Menestyvän kilpailijan on kuitenkin luokkasijoituksen lisäksi pärjättävä yleiskilpailussakin hyvin. Avauskisassa yleisessä luokassa peräti neljä autoa viidestä oli pikkuluokan autoja sekä mukaan mahtui yksi ison luokan auto. Senioreissa puolestaan kaksi kärkiautoa oli isosta luokasta, sitten pikku- ja väliluokan auto. A-junioreissa puolestaan jylläsi väliluokan autot kaksoisvoitolla ennen kahta pikkuluokan autoa. Ison luokan auto oli vasta viides. B-juniorit voitettiin ison luokan autolla ennen kahta väliluokan autoa ja yhtä pikkuluokan autoa.

 

Aika tasaisesti kuitenkin mennään. Viime kesän tuloksista muistellaan sen verran, että Kiteen ja Laihian nopeilla reiteillä ison luokan autot dominoivat. Päätöskisassa, missä reitti oli tasapuolisempi, pikkuluokan autoilla voitettiin kaksi yleiskilpailua ja ison ja väliluokan autoilla yksi yleiskilpailu.

 

Miten mennään

Näillä säännöillä ja tulkinnalla mennään, ollaanpa asiasta mieltä tahansa. Toivotaan hienoja kisoja ja upeita taisteluja niin yleiskilpailu- kuin luokkasijoituksista. Ei tuhlata enää energiaa pistelaskuihin, vaan keskitytään kilpailemiseen ja nauttimaan hienoista osakilpailuista.

 

Kuva (Marko Kyöstila) Marko Haapsaari lähtee sarjaykkösenä B-junioreissa Kangasniemelle.


Takaisin uutisiin