F-Rallisarja

Uutiset

Pronssista kovaa vääntöä A-junnuissa Lahdessa!
28.09.2016

Kun Lempäälän UA:n Jonni Ruottunen varmisti mestaruuden ja Hämeenkyrön UA:n Aleksi Kopalainen varmisti hopean Tervakoskella, mielenkiinto kääntyi pronssimitalin tavoittelijoihin.

 

Kolmannesta sijasta taistelevat Hausjärven UA:n Joonas Rantanen (90), Lahden UA:n Rauno Palvanen (75), Lempäälän UA:n Kari Mäkinen (71) ja mahdollisuus on myös Lahden UA:n Kimmo Rostedtilla (62).

 

Rantasella on pisteitä kaikista viidestä osakilpailusta ja kaikilla muilla neljästä osakilpailusta. Rantasella on maksimissaan mahdollisuus saada 19 pisteitä lisää yleiskilpailuvoitolla. Jos esimerkiksi Palvanen voittaisi yleiskilpailun, nousisi hän loppupisteissä kolmanneksi. Rantaselle ei riittäisi edes yleiskilpailun kakkossija luokkavoittoineen.

 

Mäkisellä on puolestaan mahdollisuus nousta yleiskilpailuvoitolla 102 pisteeseen. Jos Rantanen olisi yleiskisan kakkonen tai kolmonen ja veisi luokkavoiton hän nousisi ohi Mäkisen. Palvasella ei Mäkisen voittaessa olisi mahdollisuus ohittaa tätä, sillä luokat yhdistetään.

 

Rostedt tarvitsee muilta jo paljon apua noustakseen kolmanneksi. Yleiskilpailuvoitolla hän nousisi 93 pisteeseen. Rantanen tarvitsee silloin 16 pistettä lisää, mikä tulee sijoittumalla yleiskilpailussa kuudenneksi ja luokassa kolmanneksi. Palvanen tarvitsee vähintään yleiskilpailun neljännen sijan ja Mäkinen kolmannen sijan ohittaakseen Rostedtin.

 

Pisteitä voi veivata monella tapaan. Helpoin tapa kuitenkin lienee vähentää Rantaselta huonoin kisa ja laskea siihen päälle tulevat pisteet.

Nettopisteet: Rantanen 78, Palvanen 75, Mäkinen 71 ja Rostedt 62.

Pisteet: http://www.f-rallisarja.fi/tiedostopankki/48/BR_A_ok.pdf

Osanottajalista: http://www.ajaksi.fi/docs/Salpausselka16/osallistujat.pdf

 

Kuva: Joonas Rantanen on pronssimitalissa kiinni (Marko Kyöstilä)

 

Tietopaketti

 

Salpausselkä-Ralli, Lahden UA, 1.10.2016

Kilpailukeskus: Messilä (Messiläntie 308, 15890 Hollola)

Lähtö klo 11.01, Messilä (Messiläntie 308, 15890 Hollola)

Tauko n. klo 14.00, Tuuloksen Kapakanmäki (Lahden valtatie 206, 14810 Hämeenlinna)

Maali n. klo 17.00, Messilä (Messiläntie 308, 15890 Hollola)

 

Rallipaketit: 15 euroa, sisältävät reittikartan, lähtöluettelon sekä kahden hengen pääsyn kaikille erikoiskokeille.

Erikoiskoekohtaiset liput 8 euroa. Joten kannattaa ostaa rallipaketti ja sen ehtii ostaa hyvissä ajoin, sillä pakettien myynti alkaa jo klo 8.00 seuraavissa paikoissa:

KoskikartanoTampereentie 632, 16800 Hämeenkoski

KilpailukeskusMessiläntie 308, 15980 Hollola

Neste TuulosTuulosentie 1, 14810 Tuulos

Neste Kärkölä JärveläPeltotie 2, 16600 Järvelä

Seo Tornin Kahvio OyTaulunmäentie 2, 17500 Padasjoki

 

Tulospalvelu: www.ajaksi.fi

Rallin sivut: http://www.lahdenua.com/salpausselka-ralli-1.10.20162

Rallin facebook: https://www.facebook.com/Salpausselk%C3%A4-ralli-1102016-1189177707801282/?fref=ts

 

F-rallisarjan sivut: http://www.f-rallisarja.fi/

F-rallisarjan facebook: https://www.facebook.com/frallisarja/?fref=ts

 

Sarjapisteet: http://www.f-rallisarja.fi/tulokset---sarjatilanne/


Takaisin uutisiin