F-Rallisarja

Uutiset

Tuusniemellä kovat piipussa


20.08.2020

Jarmo "Pappa" Mustonen on seniorien sarjassa kolmantena. Konkari haki soratuntumaa menestyksekäästi Top-Building rallista.

 

F-rallisarjan Orimattila-rallin peruuttamisen vuoksi sora-aloitus siirtyi tulevalle lauantaille 22.8. Rallikaravaani kulkeutuu kohti koillista Savoa, tarkemmin Tuusniemelle. Koillis-Savon UA:n järjestää nimikkorallinsa, mistä ei EK-kilometrejä puutu. Niitä on peräti 113. Nuotitus on perjantaina ja lauantaina otetaan sitten aikoja.

 

Ratkaisuvaiheet alkavat jo Tuusniemellä, sillä sen jälkeen on vain yksi osakilpailu.

Pisteet lasketaan kolmesta kilpailusta, kun osakilpailuja on neljä.

 

Kisainfon löydät tästä

 

Lindroos starttaa kärjessä

Juha Paavilainen haastoi elokuun alussa Joonas Lindroosin todenteolla Jämsässä.

Joonas Lindroos (BMW M3) oli talvella kunkku voittamalla sekä Kangasniemellä että kotikisassaan Jämsässä. Lindroos johtaa maksipistein (60) ennen pikkuluokan parasta Corollaa kuskaavaa Jaakko Ollikkalaa (44). Talven komeetta oli Toni Jalava, joka nousi Astralla sarjan kolmanneksi vain kolmen pistettä Ollikkalasta.

Seuraavina tulevat Markus Hellström, Mika Rantasalo ja Jari Koski.

Sitten on melkoinen joukko vain yhdestä kilpailusta saaneita, joilla ovat hyvät mahdollisuudet parantaa osakkeitaan mm. Samuli Nevä, Jarkko Ojala, Anssi Valkonen ja Juha Paavilainen.

Anssi Valkonen (vas.) joutui tunnustamaan Ville Hanhisuannon parammakseen Nivalassa viime viikonloppuna. Kaksikko on uudelleen tulessa Tuusniemellä. (kuva Vesa Rauhala)

Kilpailun kannalta ehkä parhaimpaan ajorakoon pääsevät Kimmo Linden ja viime vuoden mestari Marko Haapsaari ja sarjan ulkopuoliset Savossa viihtyvä Kalle Asikainen ja Nivalassa viime viikonloppuna Anssi Valkosen päänahan nyhtänyt Ville Hanhisuanto.

Todella mielenkiintoinen kilpailu on luvassa lauantaina.

 

Koljonen jättää ratkaisun Mynämäelle

Viime vuoden nelivetomestari Jari Puntanen on sarjassa kolmantena. Kuva Jämsästä 8.8.

Nelivetoluokassa kärkimies Juha Koljonen on työkiireiden takia estynyt osallistumaan Tuusniemellä, niinpä kärkipaikalla lähtee Pekka Karjalainen, joka ennen Jari Puntasta, Jarmo Honkasta ja Timo Partasta.

 

Suuronen yleisen piikkipaikalla

Talvikauden päätöskisan ykkönen Marko Häkkinen jäi kesä-Jämsässä kakkoseksi.

Markku Artjoen vauhti kasvaa. Hän löi 11 sekunnilla Häkkisen.

Hankasalmen Juha-Pekka Suuronen otti piikkipaikan talvikauden jälkeen 54 pisteellä. Avauskisan voittanut Juha Högström (44) on kakkosena ennen Petri Pousia. Neljäntenä starttaa Jämsän voittaja Marko Häkkinen.

Sarjalaisia tulee kirittämään seutukunnan haastajat Aki Parviaisen johdolla.

 

Kytölä jälleen mestaruusjahdissa

Kangasniemellä voittoon ajanut Pasi Laaksomaa oli Lammilla hakemassa tuntumaa Pololla, mutta Tuusniemellä ollaan jälleen Civicillä.

Kari Kytölä voitti Jämsässä ja nousi tutulle paikalle kärkeen ennen arkkivihollistaan Lasse Hirvijärveä. Todellinen seniori lokakuussa 72 vuotta täyttävä Jarmo Mustonen on kolmantena. Avauskisan voittaja Pasi Laaksomaa keskeytti edellisessä kisassa ja on nyt haastajana.

Senioreita lähtee kisaan peräti 30, sillä seutukunnan miehet lähtevät haastamaan sarjalaisia oikein urakalla.

 

Junnuissa Huttunen vauhdissa

 Sarjakolmonen Roope Uurainen otti komean voiton Jämsän kesäkisassa.

Lahden UA:n Tomi Huttunen ajoi Kangasniemellä voittoon ja Jämsässä kakkoseksi Juuso Jorvalan jälkeen. Huttunen on sarjan kärjessä 12 pisteen erolla Esa Hutriin. Roope Uurainen on kolmas ennen Jorvalaa, joka jäi pisteittä avauskisassa.

Junnuja on matkassa 35 ja silläkin paikallisilla on hihku viedä korkeimmat pokaalit.

Lammilla luokkavoittoon ajanut Juuso Jorvala on junnujen neljäntenä ja Tulokkainen kolmantena

 Tulokas-Cupin kärjessä on Kim Norrkniivilä ennen Mikko Vahannetta. Jorvala on kolmantena.

 

Jani Laaksonen F-Rally Trophyn isäntä

 

Roope Suomalainen tyrkkäsi voittoon 8.8. Jämsässä. Lammilla puolestaan polttoaineongelmat lopettivat menoa todella hyvästä vauhdista.

Tänä vuonna mukaan tullut F-Rally Trophy on ollut mielenkiintoinen. Tasaisia kilpailuja, joista avauskisan voitti Jani Laaksonen ja Jämsän Kim Santala. Laaksonen on sarjan kärjessä ennen Toni Koskelaa, Sami Vepsää ja Riku Rantasaloa.

 

Ajokuvat: Marko Kyöstilä


Takaisin uutisiin